lauantai 8. marraskuuta 2008

Väyrynen: Maahanmuutto aiheuttaa suuria yhteiskunnallisia ongelmia

Tämä juttu ei ole saanut sellaista medianäkyvyyttä, jonka se mielestäni olisi ansainnut.

Väyrynen: Alihankintojen suuntaaminen ulkomaille usein parempi vaihtoehto kuin ulkomaisen työvoiman värvääminen


Tiedote 405/2008
25.10.2008

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen puhui valtakunnallisten yrittäjäpäivien pääjuhlassa Rovaniemellä 25. lokakuuta.

Työvoimapula on vaikeuttanut viime vuosina monen suomalaisyrityksen toimintaa. Finanssikriisin aiheuttama reaalitalouden hiipuminen saattaa helpottaa tilapäisesti työvoiman saantia, mutta ajan oloon tilanne jälleen vaikeutuu.

Jotkut yritykset ovat ryhtyneet värväämään työvoimaa ulkomailta. Tämä on edelleen monessa tapauksessa käyttökelpoinen vaihtoehto, mutta sen rinnalla on viisasta pohtia mahdollisuuksia käyttää hyväksi ulkomaisia alihankintoja.

Ulkomailta värvätylle on maksettava sama palkka kuin muillekin työntekijöille, ja maahanmuutosta aiheutuu merkittävät kustannukset koko yhteiskunnalle.

Ulkomainen alihankinta saattaa tulla yritykselle halvemmaksi kuin kotimaassa tuontityövoimalla teetetty työ.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on alihankintatoimituksiin erikoistuvan yritystoiminnan kehittäminen Venäjällä.

Suomen ja Venäjän välistä lähialueyhteistyötä ollaan suuntaamassa tähänastista enemmän taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen edistämiseen. Tähän liittyen vireillä on mm. osaamiskeskusten ja teollisuuskylien kehittäminen Karjalan tasavaltaan, Murmanskin ja Leningradin alueille sekä Pietarin kaupunkiin.

Esimerkiksi Alakurttiin suunnitellaan puualan osaamiskeskusta, jonne suomalaiset yritykset voisivat suunnata alihankintojaan. Tällaiset keskukset voisivat palvella laajemminkin erityisesti puunjalostus-, sähkö- ja metallialojen yrityksiä.


Väyrysen mielestä on siis järkevämpää siirtää suomalaisten yritysten tuotannollista toimintaa ulkomaille kuin tuoda vierastyövoimaa Suomeen.

Tällöin maahanmuutolle ei ole mitään tarvetta. Maahanmuuttoahan on perusteltu sillä, että suomalaiset yritykset muka tarvitsevat lisää työvoimaa.

Todellisuudessa n. 70% maahanmuuttajista on työelämän ulkopuolella, joten useimmat maahanmuuttajat eivät todellakaan ole suomalaisten yritysten työvoiman tarvetta tyydyttäviä vierastyöläisiä eli ns. työperäisiä maahanmuuttajia. Suurin osa maahanmuuttajista on lapsia, vanhuksia, opiskelijoita, työttömiä ja kotiäitejä, jotka eivät todellakaan paikkaa suomalaisten yritysten työvoiman tarvetta.

Nämä työelämän ulkopuolella olevat maahanmuuttajat päinvastoin kasvattavat suomalaisten työtaakkaa julkisessa terveydenhoidossa, sosiaalipalveluissa, lastentarhoissa, kouluissa ja yliopistoissa. Maahanmuutto ei siis mitenkään poista "työvoimapulaa", vaan päinvastoin kasvattavaa työvoiman tarvetta julkisella sektorilla maahanmuuttajien käyttäessä suomalaisia julkisia palveluita. Tällöin julkiset menot ja kansalaisten verotaakka kasvavat entisestään ja yksityisen sektorin toimintavaikeudet pahenevat entisestään nimenomaan maahanmuutosta johtuvan julkisen sektorin kasvun vuoksi.

Edes työssäkäyviä maahanmuuttajia ei tarvita, jos suomalaiset yritykset voivat hankkia tarvittavan työvoiman ulkomailta yksinkertaisesti siirtämällä tuotannollista toimintaa Suomesta ulkomaille. On huomattavasti halvempaa perustaa tehtaita esim. Venäjälle ja palkata sikäläisiä työntekijöitä kuin tuoda satojatuhansia venäläisiä Suomeen tekemään töitä suomalaisissa tehtaissa suomalaisilla palkoilla. Tätä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen yrittää vääntää rautalangasta, mutta Astrid Thors, Ritva Viljanen ja muut satojentuhansien vierastyöläisten maahantuonnin kannattajat eivät tajua tätä millään.

Väyrynen oli käsitellyt maahanmuuttopolitiikkaa myös kunnallisvaalitilaisuudessa Espoossa:

Paavo Väyrynen espoolaisille: Metro tuo maahanmuuttajia




Paavo Väyrynen (kesk) kysyi Keskustan vaalitilaisuudessa espoolaisilta, onko heille kerrottu, että metro merkitsee lisärakentamista ja maahanmuuttajia.

Tilaisuutta seuranneen Kuntalehden mukaan yleisön vastaus oli kielteinen.

Miksi espoolaisille olisi pitänyt kertoa maahanmuuttajista, ministeri Väyrynen?

- Tuossa oli vähän oikaistu. Viestini oli laajempi. Kerroin, että liikennepoliittisessa ministerityöryhmässä ja maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevässä työryhmässä on tuotu esiin lukuja, että lähimpien vuosikymmenten aikana Helsingin seudulle tulee 300 000 - 400 000 ihmistä lisää.

- Olen kysynyt Helsingin seudun päättäjiltä, mistä he kuvittelevat tällaisen väkimäärän tulevan, kun Lapissa ja muualla maakunnissa on jo työvoimapula ja värvätään väkeä muuttamaan takaisin kotiseudulleen.

- Vastaus on ollut, että jos Helsingin seutu haluaa kasvaa, sen täytyy tapahtua maahanmuuton avulla. Tämä on aika iso periaatekysymys, perustetaanko Helsingin
seudun tulevaisuus merkittävän maahanmuuton lisäämisen varaan vai harjoitetaanko tasapainoisempaa aluepolitiikkaa.

- Minkä vuoksi Helsingin seudun pitää kasvaa?

Jos kerran maahanmuuttajia on joka tapauksessa tulossa?

- No kun ei ole. Kun tehdään laskelmia, paljonko Suomessa tarvitaan työvoimaa, niin Rauno Vanhanen, Matti Vanhasen veli, on laskenut, että perusvaje on 300 000 -400 000, mutta kun kotimaisilla toimenpiteillä voidaan täyttää valtaosa, nettomuuttotarve on vain 100 000.

- Meillä pitää olla tasapainoinen alueellinen kehitys. Helsingin seutu tietysti hiukan kasvaa, koska ikärakenne on nuorekas, ja jonkun verran tulee maan sisäistä muuttoliikettä, mutta ensi sijassa täytyy tähdätä siihen, että siellä jo asuvien ihmisten oloja parannetaan ja asumisväljyyttä lisätään.

Siksi metro on hankala?

- Siitä on jo tehty päätös, mutta jos halutaan saada se kannattavaksi, sen varteen pitää rakentaa runsaasti asuntoja ja merkittävä osa asujista tulisi olemaan maahanmuuttajia.

Ja se on huono?

- Massiivista maahanmuuttoa ei tarvita. Kehitys pitää rakentaa toisenlaisten ajatusten pohjalle.

Jotka ovat?

- Helsingin seudun tuleva kehitys perustuisi suurin piirtein nykyiseen väestömäärään ja asumisväljyyttä parannettaisiin.

- Idea, että Suomeen pitäisi tieten tahtoen synnyttää laajamittainen työperäinen maahanmuutto, on vailla perusteita. Eikä ole perusteita rakentaa Helsingin seudun tulevaisuutta laajaan maahanmuuttoon perustuvan kasvun varaan. Tämä on minun pointtini.

Väyrysen maahanmuuttopoliittisista näkemyksistä oli Osmo Soininvaaran blogissa tällaista keskustelua:

Soininvaara:

Hätkähdyttävin oli kuitenkin Väyrysen puheenvuoro Espoon metroa vastaan. Hän kysyi espoolaisyleisöltä, tietävätkö nämä, että metroa tarvitaan väkiluvun kasvun takia ja väkiluvun kasvusta suurin osa on ulkomaalaisväestöä. Onko teille kerrottu, että metro tuo Espooseen ulkomaalaisia?

On luvallista olla avoimesti ulkomaalaisvastainen, mutta hallituksessa istuva ministeri ei voi minusta menetellä niin, että hyväksyy hallituksen maahanmuuttopolitiikan hallituksessa ja menee tupailtoihin pelottelemaan ihmisiä muukalaisilla.




Seppo Ryväs:


Kandee tajuta se, että Väyrynen ei arvostele hallitusohjelmaa, vaan nimenomaan sitä, että sitä ohjelmaa ei noudateta. Lukutaidottoman väen roudaaminen Afrikasta stadin lähiöihin odottelemaan kotouttamistoimenpiteitä ei ole “työperäistä maahanmuutoa”. Se on nimenomaan työperäisen maahanmuuton estämistä, sillä asunnot menevät hukkaan ja Suomi muuttuu epämielyttäväksi.

Oikea työperäinen maahanmuutto on tähän asti ollut sitä, että on etsitty vaihtoehtoa muun Euroopan etnohelvetille.

Norjassa on päätetty, että Tromssan yläpuolella ei islamilaisia ikityöttömiä kaapumammoja lyllerrä. Siksi sinne on muuttanut hämmästyttävän paljon varakasta ammattiväkeä kaikkialta maailmasta ja hienoja taloja rakennetaan hullun lailla jokapaikkaan (tai siis puolalaiset rakentaa). Täysin epävirallista tietty, mutta joku päivä kyllä kukkahattuväki tuon apartheidin huomaa.





Nimimerkki Tomppeli:

Väyrynen tarkentaa, että oikeasti pääkaupunkiseudulle ei tarvittaisi tai ei kai ole tulossakaan uusia maahanmuuttajia tai muitakaan muutajia ollenkaan (muualle maahan puutarhakaupunkeihin muuttaa 100 000 ulkomaalaista).

Nyt kuitenkin kun tuo metro rakennetaan, sen taloudellisuus pitää varmistaa pistämällä pystyy paljon uusia asuntoja radan varteen. Niihin taas pitää hankkia väkisin ulkomaalaisia asukkaiksi (kun niitä ei siis luontojaan ole tulossa).

Vaikka en uskokaan Väyrysen matematiikkaan, uskon, että kyllä maahanmuutosta pitää saada puhua epäortodoksisestikin ilman, että ruvetaan heti tukkimaan suuta rasismiväitteillä yms.





Nimimerkki AZ:

Paavo Väyrynen tekee täysin aiheellisen pointin (enpä olisi uskonut tätä sanovani).

Seuraa epäkorrekti kysymys: Kuka oikeasti haluaa afrikkalaisia/muslimeja naapuriinsa?

He jotka afrikkalaisten/muslimien naapurissa asuvat, eivät heitä pääsääntöisesti naapuriinsa halua. Tämä ei ole ennakkoluuloisuutta, vaan pääosin arjen kokemusten muodostama suhtautuminen.

Tämän todistaa kasvava white flight, kaikilla niillä alueilla Euroopassa joissa marokkolaisten, algerialaisten, somalien, pakistanilaisten, afganistanilaisten (jne.) määrä on kasvanut.

He jotka eivät Afrikan muslimien naapurissa asu, haluavat heitä kyllä asuttaa usein muiden naapuriin. Itse eivät näille alueille kuitenkaan ole muuttamassa. Tämän todistavat tilastot, kaikkialla Euroopassa.

Ei kukaan ruotsalainen "suvaitseva" muuta Rinkebyhyn. Kuka hullu muuttaisi, varsinkaan lapsineen, alueelle, joka on sosiaalisten ongelmien, rikollisuuden, lisääntyvän väkivallan uhan, uskonnollisen fanatismin (jne.) rapauttamaa?

Rinkebyn asukkaista jo yli 90% on maahanmuuttajia. Kantaväestöä edustavat lähinnä vanhoihin koteihinsa jääneet ikäihmiset.

Samat kaksoisstandardit näkyvät mm. koulutuksessa. Kun afrikkalaiset/muslimit eivät sopeudu, ja heidän sopeutumattomat ja kielitaidottomat lapsensa tekevät
paikallisen peruskoulun opetuksesta vaikeaa (jo nyt pk-seudun opettajat toteavat tämän suurimmaksi haasteekseen), ovat ensimmäisten joukossa lapsensa siirtämässä toiseen kouluun muslimien ja afrikkalaisten maahanmuuttoa kannattavat suvaitsevaiset. Näin myös koulut segregoituvat. Kuten Malmössa.

Tämä kehitys on lähes sataprosenttisen poikkeuksetta ollut pääpiirteiltään identtistä kaikkialla Euroopassa.

(Välikysymys: Asuisitko itse lapsinesi asuinalueella, jonka asukkaista esim. 30% on afrikkalaisia muslimeja ja laittaisit lapsesi kouluun, jossa lastesi koulukavereista yli 50% on oppimisvaikeuksista kärsiviä maahanmuuttajien lapsia, jotka imevät resursseja, aikaa ja huomiota omien lastesi opetukselta? Jos et, niin ymmärrät mitä on white flight, miksi se ei ole rasismia, ja miksi Väyrysen kysymys on täysin aiheellinen.)

Jos Espoon metro aiotaan tehdä kannattavaksi 100,000 maahanmuuttajalla, niin on todella aiheellista kysyä, keitä nämä tulijat ovat. Konkreettinen pelko on, että he ovat pääsääntöisesti afrikkalaisia ja muslimeja. Tai vaikka eivät välittömästi olisikaan, olisivat sitä viimeistään yhden sukupolven päästä, suuren syntyvyyden johdosta. Suomella on ollut vaikeuksia houkutella laadukkaita tulijoita, jos näin saa sanoa.

Nyt sisäministeriö on asian julkisuudessa mainiten kaavaillut Suomen maahanmuuttajaväestön kolminkertaistamista nykyisestä 3%:sta n. 10%:iin
Suomen väestöstä seuraavien n. 15 vuoden aikana (mitä se 10% olisi sitten muutamaa sukupolvea myöhemmin?). Pääkaupunkiseudulla tämän on arvioitu tarkoittavan maahanmuuttajaväestön osuuden kasvamista n. 25%:iin koko väestöstä.

Mihin tällä oikeasti pyritään, ja mitä todellista hyötyä siitä uskotaan Suomelle koituvan? (Maailman humanitaaristen ongelmien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.)

Tätä pitää kysyä sen valossa, keitä tulijat ovat, ja miten vastaavista taustoista tulevat ovat sopeutuneet muualla Euroopassa.

Huoltosuhteen parantuminen edellyttäisi, että tulijoista suurempi prosentuaalinen osuus kävisi töissä kuin nykyisistä suomalaisista. Muutenhan he huoltosuhdetta päinvastoin heikentäisivät.

Tämä on niin äärimmäisen keskeinen asia Suomen (ja Euroopan) tulevaisuuden kannalta, eikä julkisessa keskustelussa tunnuta saavan kummempaa aikaiseksi, kuin jokin alatyylinen provosointi Timo Soinille ja muiden puheenjohtajien päännyökyttelyt (MTV3 eilen). Masentavaa yhteiskunnallisesti.



Tästä jälleen näemme, että tavallinen kansa eli normaalit ihmiset suhtautuvat nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan äärimmäisen kielteisesti.

Astrid Thors, Ritva Viljanen, Osmo Soininvaara ja muut nykyisen maahanmuuttopolitiikan kannattajat vastustavat kansan tahtoa ja haluavat tuoda Suomeen satojatuhansia maahanmuuttajia kansan yleisen mielipiteen vastaisesti.

Ei kommentteja: