lauantai 1. syyskuuta 2007

Muslimien suhteellisuudentaju

“Islamofobia ja islamin herjaus ovat huomattavimmat rasismin ja suvaitsemattomuuden muodot tänä päivänä, ja YK:n vuodeksi 2009 suunnitellun rasismikonferenssin tulisi tuoda esille käytännön ratkaisuja ongelmaan”, sanoo islamilaisen ryhmittymän edustaja alustavassa tapaamisessa Genevessä maanantaina.



Puhuessaan OIC:n (Organization for the Islamic Conference) puolesta (Pakistanin YK-edustaja Masood) Khan kertoi, että ”monissa maissa on ollut jyrkkää kasvua muslimeihin kohdistuneissa viharikoksissa, syrjinnässä, etnisessä profiloinnissa ja suvaitsemattomuudessa”.


linkki



Näinhän meillekin kerrotaan suvaitsevaiston nyökytellessä villisti päätään: Muslimeja syrjitään ja syy on yleensä valkoihoisessa lihaa syövässä heteromiehessä. Millaista tuo syrjiminen sitten on? Suomessa on puhuttu useaan otteeseen ikävästä ”nuivimisesta”. Konkreettisempana esimerkkinä mainittakoon Belgiasta tapaus, jossa on vaadittu naisia riisumaan pään peittävä huivinsa asiakaspalvelutyössä. Kaikki eivät tällaiseen pöyristyttävään syrjintään suostuneet, joten heille etsittiin uudet työtehtävät ilman, että kukaan sai kenkää. Kuitenkin oli vähintään kohtuullista, että tapauksen tiimoilta alettiin vaatia myös belgialaisten joulu- ja pääsiäisperinteiden lopettamista työpaikoilla.


Koska muslimit ovat kaikkein suurimpaan ääneen vaatimassa milloin mitäkin erivapauksia toteuttaessaan ”yhdenmukaisia uskonnollisia oikeuksiaan”, ovat he varmaankin malliesimerkkejä muiden uskontojen suvaitsemisessa ollessaan itse enemmistönä. Nigeriassa kristitytkin tytöt joutuvat pukeutumaan islamilaiseen kaapuun osavaltiossa, jossa sharia on voimassa. Tasapeli siis. Eikö niin?


Yllä pakistanilainen Masood Khan oli huolissaan muslimien useissa maissa kokemasta julmasta kohtelusta. Miten Pakistanin islamilainen tasavalta sitten itse kohtelee vähemmistöjään? Näin. (Linkkejä suoraan lehtijuttuihin 1, 2)


Pakistanilainen ministeri, tohtori Sher Afgan Niazi, on myös avannut suunsa. Ministeri sanoi, että 9/11:a seuranneet tapahtumat todistivat iskujen olleen juutalaisten toteuttamia. Hän lisäsi, että pyhän Koraanin mukaan juutalaiset ja kristityt eivät voi koskaan olla muslimien ystäviä.


Muslimeja on tietenkin muuallakin, samoin muslimien itsensä muihin kohdistamaa järjetöntä suvaitsemattomuutta ja vihaa. Alla muutamia tapauksia:


Egyptiläistä näyttelijää Amr Wakedia uhataan sanktioilla, mikäli hän näyttelee samassa elokuvassa israelilaisen kollegansa kanssa. Waked on Egyptissä nouseva tähti ja on näytellyt muun muassa George Clooneyn kanssa elokuvassa Syriana. Egypti oli ensimmäinen arabimaa, joka allekirjoitti rauhansopimuksen Israelin kanssa. Egyptiläiset intellektuellit ja artistit kieltäytyvät kuitenkin kaikesta kanssakäymisestä jopa israelilaisten pasifistien kanssa.


Myöskään Egyptin kristityillä ei ole erityisen auvoista eläessään islamilaisen sorron alla. Sorto kohdistuu heihin niin viranomaisten kuin tavallisten ihmistenkin taholta.


Irakissa kristittyjä pelotellaan kääntymään islamiin tai menettämään päänsä. Paikallisia kristittyjä, jotka ovat asuneet samalla alueella sukupolvia.


Australiassa musliminainen erehtyi kiinnostumaan kristinuskosta ja joutui raiskatuksi. Nainen oli tullut maahan pakolaisena Irakista. Omien sanojensa mukaan nainen pelkäsi raiskauksen jälkeen enemmän kuin istuessaan vankilassa Saddam Husseinin diktatuurin aikana. ”Olisi parempi, jos olisin kuollut.” Kun Abdul Reda Al-Shawany meni toisen miehen kanssa tapaamaan tuttavanaista, tämä oli lukemassa raamattua ja mies huomasi kontaktin kristittyjen kanssa. Miehet kertoivat, että kristityt ovat vääräuskoisia. Lisäksi he tekivät naiselle selväksi, että tämän mennessä kristittyjen mukaan, hänen tappajansa pääsisi taivaaseen.


Myöhemmin Al-Shawany huijasi naisen mukaansa kertomalla, että hänellä oli uutisia naisen perheestä Irakista. Mies löi naista päähän ja raiskasi tämän kahdesti. Tuomari kuvasi hyökkäystä halventavaksi, nöyryyttäväksi ja brutaaliksi. Jälkeenpäin mies sanoi naiselle: ”Auttakoon Kristuksesi sinua nyt.”


Uhrin mukaan Irakissa vastaavanlaisessa tapauksessa uhrin mies, isä tai setä voisi tappaa naisen ilman kysymyksiä.


Euroopassa huudetaan juutalaisille ”Sieg Heil!” muslimien toimesta jalkapallo-ottelussa samaan aikaan, kun toisaalla kristityt nyökyttelevät ihastuksissaan muslimien sanoessa, ettei Jeesus kuollut ristillä. Itse olen ateisti, mutta jokainen voi miettiä millainen häly syntyisi, jos joku kieltäisi muslimeille yhtä tärkeän osan islamista. Edelleen samaan aikaan, kun arabimuslimi sanoo Iso-Britanniassa tanssivansa onnesta ydinohjuksen tippuessa Israeliin, hollantilainen katolilainen piispa kertoo, että Jumalaa voisi alkaa kutsua Allahiksi.


Lisättäköön loppuun vielä uutinen Brysselistä. Kaupungista, jossa Hizbollah-mielinen mielenosoitus sallitaan samalla, kun Euroopan islamisaatiota vastustava mielenosoitus kielletään.


Mitkä siis olivatkaan maailman huolestuttavimmat rasismin ja suvaitsemattomuuden muodot? Islamofobia ja islamin herjaaminen. Käsi ylös kenen mielestä maailmassa saattaisi olla suurempiakin epäkohtia?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja kertooko esim.Helsingin Sanomat kristittyihin kohdistuvasta vainosta ja syrjinnästä muslimaissa?EI TIETENKÄÄN!Hesari taistelee islamofobiaa vastaan ja "monikulttuurisen",Belgian kaltaisen yhteiskunnan puolesta.Milloin Suomessa aletaan pohtia joulun kieltämistä?

Anonyymi kirjoitti...

"Milloin Suomessa aletaan pohtia joulun kieltämistä?"
Vuonna 2006:
http://joulurauhaton.blogspot.com/
( Toistaiseksi parodisesti )

Kumitonttu kirjoitti...

Täällä on niin herkullinen kysymys, miksi Tanskan mellakoinnin yhteydessä ei kerrottu, että kristityt tanskalaiset mellakoivat. Ei pitäis nauraa, mutta itkeäkään ei aina jaksais.

Avrelivs kirjoitti...

Kristittyihin tai länsimaalaisiin yleensä ei tunnetusti voi kohdistua vainoja, koska kristinuskoa ei ole olemassa, eikä länsimaalaista rotua tai kulttuuria ole, koska länsimainen kulttuuri on kulttuuriton kulttuuri ja aivan kuka tahansa voi olla länsimaalainen. Jouluakaan ei voi kieltää, koska joulua ei ole.

No niin, kumartakaas nyt sinne Mekkaan päin.

Muslimien suhteellisuudentaju on ehkä yhtä heikko kuin neliraajahalvaantuneen rystylyönti, mutta vasemmistolainen monikultturisti pistää vielä paljon paremmaksi.

Huolestunut kirjoitti...

Nainen burqassa sanoo, että uutiset ovat tyyliin "Tunisialaiset muslimit vaativat työttömyysturvaa". Ei tässä taas tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Itse olen nimittäin törmännyt vähän erilaisiin uutisiin.

Miksi uskonto siis mainitaan? Liekö sillä osuutta asiaan, että ennen puolustuskyvyttömän ihmisen kaulan katkaisemista teurastajat huutavat allahu akbaria? Liekö sillä osuutta asiaan, että lentokentällä tuleen itsensä sytyttänyt terroristi huutaa Allahin nimeä? Liekö sillä osuutta asiaan, että muslimit vaativat omia uimahallivuoroja, halal-lihaa jne jne vedoten nimenomaan uskontoonsa?