sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Somalit ovat ainutlaatuisen raiskaavaa rotua


Halla-aho:
13.1.2012

On rotumme synkkä ja siksi jää

Kun maassamme tapahtuu mieliä kuohuttavia väkivallantekoja, tiedostaville päätoimittajille ja kolumnisteille tulee ylittämätön kiusaus käyttää niitä todistuksena kansakuntamme erinomaisesta kelvottomuudesta. Onhan "suvaitsevaista" ja "edistyksellistä" paitsi puhua hyvää ulkomaalaisista myös puhua pahaa suomalaisista.

Muutama päivä sitten vuonna 1974 syntynyt mies surmasi vaimonsa ja kaksi lastaan Helsingin Laajasalossa. Vastaavia tragedioita on tapahtunut (ilmeisesti) poikkeuksellisen paljon viimeisen vuoden aikana.

Minulla ei ole selitystä näihin tekoihin eikä keinoa niiden estämiseen, mutta kommentoisin muutamalla sanalla Hannu Virtasen laatimaa pääkirjoitusta Savon Sanomissa 12.1.2012. Virtanen:

Suomi on väkilukuun suhteutettuna maailman väkivaltaisimpia valtioita. Tästä saatiin lyhyen ajan sisällä kolme järkyttävää muistutusta.

[...]

Vaikka maailmallakin sattuu perhesurmia, jotenkin vain tuntuu, että me suomalaiset olemme tässä mielessä ainutlaatuisen synkkää rotua. Elämme ylhäisessä yksinäisyydessämme ikävällä tavalla. Me olemme väkivaltainen kansakunta emmekä näköjään muuksi muutu.

"Jotenkin tuntuu."

Olen aiemmissakin kirjoituksissani nostanut esiin "etnopositiivisen eksistenssin" periaatteen. Tietyt asiat ovat olemassa silloin, kun niiden olemassaolo antaa mahdollisuuden suomalaisten yleistävään ja leimaavaan mollaamiseen. Sen sijaan niitä samoja asioita ei ole olemassa silloin, kun niiden olemassaolo mahdollistaisi vastaavien yleistävien tulkintojen tekemisen muista kuin suomalaisista. Tässä tapauksessa tällaisia asioita ovat tietenkin "rodut" ja "kansalliset erityispiirteet".

Jos edelläolevan kaltaisia lauseita esitettäisiin vaikkapa jostakin maahanmuuttajakansallisuudesta, kyseessä olisi ilmeinen vihapuhe, olisivat lauseet tilastollisesti tai muulla tavoin kuinka perusteltuja hyvänsä. Voi tehdä kokeen muodostamalla Virtasen arvioista uusia versioita:

"Vaikka muutkin kansat tekevät [lisää tähän negatiivinen teko], jotenkin vain tuntuu, että [lisää jokin Suomessa majaileva etninen vähemmistö] ovat ainutlaatuisen [lisää negatiivinen adjektiivi] rotua. [Lisää etninen vähemmistö] ovat [lisää negatiivinen adjektiivi] kansakunta eivätkä näköjään muuksi muutu."

En kuitenkaan suosittele muunnelman julkaisemista, ainakaan omalla nimellä.

Kokeillaanpa.

Vaikka muutkin kansat tekevät raiskauksia, jotenkin vain tuntuu, että somalit ovat ainutlaatuisen raiskaavaa rotua. Somalit ovat raiskaava kansakunta eivätkä näköjään muuksi muutu.

Taustaa:



Kuten muistamme, sanomalehti Kaleva julkaisi kolme ja puoli vuotta sitten, Rovaniemellä tapahtuneen murhan jälkitunnelmissa, itseruoskintapääkirjoituksen, jossa todettiin, että "päissään tappaminen on suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". Tuodakseni esiin, yhtäältä, tällaisten yleistysten loukkaavuuden ja, toisaalta, eri väestöryhmien eriarvoisen aseman tiedonvälityksessä laadin Kalevan pääkirjoituksesta mukaelman, jossa "suomalaiset" oli korvattu "somaleilla" ja "päissään tappaminen" "ohikulkijoiden ryöstämisellä ja verovaroilla loisimisella".

Kuten opimme, tällaisen kaksinaismoralismin arvostelu johtaa syytteeseen "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Sanomalehti Kalevaa vastaan eivät syyttäjäviranomaiset ole tähän päivään mennessä ryhtyneet toimenpiteisiin.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus ja "pointti". Kuulostaa muuten sangen todenperäiseltä tuo otsikon lausahdus : )