lauantai 1. lokakuuta 2011

Afrikkalainen haluaa polttaa roviolla Tintti-albumeja



Ilta-Sanomat:

Tintti Afrikassa halutaan kieltää - liian rasistinen

Kongolaissyntyinen aktivisti vaatii Tintti Afrikassa -sarjakuvakirjan kieltämistä Belgiassa, koska se on hänen mielestään rasistinen.

Mbutu Mondondo Bienvenu nosti kanteen sarjakuvakirjan kieltämiseksi jo 2007. Kirjan alkuperäinen nimi on Tintin au Congo (Tintti Kongossa).

Vuosia kestäneiden oikeudellisten kiemuroiden takia oikeuskäsittely alkoi vasta perjantaina belgialaisessa tuomioistuimessa.

Bienvenun mielestä sarjakuvakirjassa afrikkalaishahmoja kuvataan rasistisesti ja myös kielenkäyttö on rasistista.




Muistan lukeneeni lapsena Tintti-albumin nimeltä Seikkailu Punaisella merellä, jonka juoni liittyi arabien harjoittamaan neekeriorjakauppaan. Tarinan sankarit Tintti ja Haddock tietysti vastustivat neekeriorjuutta, mutta silti kutsuivat neekereitä neekereiksi. Tässä tarinassa sana neekeri ei siis ollut mitenkään pejoratiivinen ilmaisu, vaan neekeriorjia arabien käsistä vapauttaneiden pelastajien käyttämä asiallinen termi.

Kyseinen sarjakuva on kirjoitettu Belgiassa 1950-luvulla, mutta sanan neekeri sisältävästä suomennoksesta on otettu muuttamattomia uusintapainoksia ainakin vielä 1980-luvulla. Ei voi olla niin, että rasismin vastustajien 1980-luvulla käyttämä asiallinen termi olisi yhtäkkiä 1990-luvulla muuttunut rasistiseksi solvaukseksi.

Jos sanan neekeri käyttäminen julkisesti olisi rikosoikeudellisesti rangaistavaa, kyseisen Tintti-albumin kaikki kymmenettuhannet kappaleet pitäisi takavarikoida ja polttaa roviolla. Tällaiset kirjaroviot eivät kuulu sivistysvaltioon, vaan barbaarimaiseen totalitaariseen diktatuuriin.

Ray Bradburyn romaanissa Fahrenheit 451 poltettiin kirjoja niissä esiintyvien poliittisesti epäkorrektien sanojen ja ajatusten vuoksi. Tätä romaania pidetään yleisesti painajaismaisena kauhukuvana totalitaarisesta tulevaisuudesta, mutta sanan neekeri kieltäminen johtaisi näihin painajaismaisiin kirjarovioihin nykyhetken Suomessa.

Jäämme odottelevaan, että vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, valtionsyyttäjä Mika Illman, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen, kansanedustaja Jouni Backman ja tasavallan presidentti Tarja Halonen ryhtyvät vaatimaan Tinttejä roviolle. Sitähän se "rasistisen vihapuheen vastustaminen" merkitsee.




2 kommenttia:

Sinivalkoisia ajatuksia Sinimustia liikkeitä sinimustin asuin kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sinivalkoisia ajatuksia Sinimustia liikkeitä sinimustin asuin kirjoitti...

Elämme hulluus on uskontomme aikakautta kun sanoja vääristellään tarkoitushakuisesti ja niiden perusteella leimataan ihmisiä

Koirat haukkuvat reilusti häntäänsä heiluttaen. Meidän mokumafiamme haukkuu sanoja vääristellen ja olkiukkoja hirtellen, sekä jesuiittamaisia noitaoikeudenkäyntejä valmistellen isolla palkalla.

Neekeri-sanasta - Ihan reilusti ja avoimesti, sekä rehellisesti olen perännyt keskustelua tieteelliset tosiasiat muistaen

Ihmettelen mikä sanassa "neekeri" on halventavaa? Sitä ei ole Tampereen käräjäoikeus, Turun hovioikeus eikä Korkein oikeus määritelleet. Se on vain yhtä äkkiä väitetty loukkaavaksi.

Mielestäni moinen väite on ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille sopimatonta ihan objektiivisesti ajatellen.

Esimerkiksi jos alkaisin "neekeri"-sanan korvaamaan hölmöläiseen tapaan sanalla "musti, mustia" niin assosiaatio on lähinnä edesmennyttä koiraani.

Neekeri-sanalla ei ole koira assosiaatioita.

Olenko siis pakoitettu käyttämään koiraani muistuttavaa termiä ja aina näkisin "Mustin" heiluttamassa häntäänsä?

Peppi Pitkätossun isäkin on "neekerikuningas" hyllyssä olevan kirjan mukaan. Onko ajattelu ihan oikeasti nykyään pakko kriminalisoida naurettavuuksiin asti perustelematta ja vainoharhaisesti tosiasioita vääristellen ja harhauttavasti reagoiden joka helvetin kirjoitukseen kuin piru raamattua lukien?

Pro Seppo Lehto ajattelu kunniaan niin lehdistössä, netissä kuin eduskunnassa

Olkaamme itsekukin: Ajattelija ja kyseenalaistaja avoimen rehellisesti

Pro Seppo Lehto ajattelu olkoon ohjenuoramme

--------------------------

http://sinivalkoisia-ajatuksia.blogspot.com/